You talkin' to me?

En lähetä joulukortteja. Lopetin korttien lähettämisen muutama vuosi sitten ja otin tavaksi soittaa muutamia ihmisiä läpi joulun aluspäivinä. Sellaisia ihmisiä, joita näkee aivan liian harvoin – joko välimatkan tai muun syyn takia.

Eräs ystäväni oli kuulemma jo odottanut soittoani ja yrittänyt ennakkoon miettiä, mitä kaikkea on tapahtunut vuoden aikana. Että sitten muistaa kertoa minulle kaikki juorut ja elämänkäänteet. Toinen ystäväni taas vastasi puhelimeen, että ”johan tätä oli odotettu”. Nämä soitot tekevät aina niin hyvän mielen.

Tänä vuonna tein soitteluja hands-free korvalla samaan aikaan, kun käväisin ostamassa joulukukkia Viherlandiasta. Istahdin viherhuoneen penkille puhumaan ystävieni kanssa ja katselin samalla Kallea ja Torstia, Viherlandian kultatöyhtökakaduja.

Kalle vasemmalla lehtien alla, Torsti poseeraa oikealla.

Tilanne oli hieman erikoinen. Väliä puhua pulputin korvanappiin, välillä olin hiljaa. Papukaijat katselivat minua, tuota outoa ihmistä, joka höpötti ja tuijotti heitä, mutta toisaalta ei puhunut heille. Kalle oli piiloutuneena häkin pohjalla olevien sanomalehtien alle ja sieltä huuteli ”Päivää! Päivää!” Ihan kuin testatakseen, puhuinko hänelle.

Mieleeni pulpahti elokuva Taxi Driver ja sen kuuluisa kohtaus: You talkin' to me? You talkin' to me? You talkin' to me? Then who the hell else are you talking... you talking to me? Well I'm the only one here.

Nauratti. Hassut otukset. Kun nappasin pari kuvaa, Torsti röyhisti höyheniään. Tuo oman arvonsa tunteva otus, valokuvassa pitää näyttää parhaimpia puoliaan.

Tästä, jos mistä, tuli viimeistään hyvä joulutunnelma.

Putkimiehen näyttötutkinto

Esimies: No nyt on putkimiehen koulutus takana ja olisi näyttötutkinnon aika. Oletko valmis?

Putkimies: No vähän hermostuttaa, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Esimies: Ekana tehdään tällainen helpompi testi, eli ”piilota putki vaatekaappiin”. Mistä lähdet liikenteeseen?

Putkimies: No ekaksi varmaan pitää purkaa se kaappi...

Esimies: Tsot-tsot-tsot... Mitäs me olemme opetelleet tiedottamisesta...

Putkimies: No tietenkin. Pitäähän asukkaalle tiedottaa asiasta, ettei nyt ihan yllätyksenä tule. Eli mikäs olikaan se oikea viive...? Yksi yö varmaan riittää. Eli jos aamulla menet seitsemään, niin riittää että käyt laittamassa tiedotteen postilaatikkoon edellisenä iltana noin kymmenen maissa. Onhan siinä ihan riittämiin aikaa. Ja sitten vaan asuntoon sisälle, kaapin runko puretaan, sijoitetaan putki kaappiin, laitetaan kaapin ovet kiinni ja se on siinä!

Esimies: No sehän meni sujuvasti. Otetaan sitten heti toinen perään. Tämä on sitten vähän vaativampi. Eli kylppäriin pitäisi saada pesukoneen viemäröinti. Miten toimit?

Putkimies: Tämä on helppo. Putkimiehen neljä pointtia ovat:

 

1) Pura toimiva rakenne, koska aina pitää jättää oma kädenjälki kohteeseen. Koska olet putkimies.

2) Nyrkkisääntö: puolen metrin matkalle pitää käyttää vähintään kaksi metriä putkea. Vain silloin olet uskottava putkimies.

3) Sijoita putki aina siten, että varpaat tai muut kehonosat iskeytyvät putkiin. Koska olet putkimies ja putkimiehen kädenjälki pitää olla ihailtavissa.

4) Vakuuta, että tehty toimenpide on väliaikainen. Muista uskottava ilme. Koska olet putkimies.

 

Esimies: Näyttötutkinto on hyväksytty, täydet pisteet. Olet ansainnut arvonimen: putkimies.

Perustuu tositapahtumiin.

Päiväni murmelina - viemärirotan tarina

Elämäni tylsyyden on pari edellistä viikkoa katkaissut taloyhtiössäni parasta aikaa tapahtuva viemäriremontti. Kuten aina, käänteitä on ollut matkan varrella:

Kirje postilaatikossa 11.11 noin klo 22:00:
"Hei! Tulisimme huomenna tekemään viemärituuletusputken makuuhuoneeseen nurkkakaappiin klo 8:00 jälkeen. Tyhjentäisitkö edestäpäin katsottuna oikeanpuoleisen vaatekaapin tyhjäksi! Terveisin Putkimiehet."

Seuraavista Face-päivityksistä voi lukea, miten kertomus jatkuu:

12.11 klo 8:07
Tulivat muuten 7:45 - onneksi oli vaatteet jo päällä :)

12.11 klo 8:21
Ai että, että kiva aamu. Remonttireiskat poraa kiviporalla nyt reikää meikäläisen vaatekaappiin. Ja hölmöintä on, että se reikä / putki on otettu pois turhana n. 5-6 vuotta sitten ja nyt se laitetaan takaisin kun sitä tarvitaankin tästä eteenpäin. Tästä on varmaan kirjoitettava blogi otsikolla "hei, me porattiin reikä sun vaatekaappin, haittax se!"

12.11 klo 8:42
Remonttireiska koputtaa takaterassin oveen: "Hei, kaivetaan oja sun takapihan läpi." "Ai siis noiden mustikkapensaiden kohdalta?" "No juuri siitä, haluatko että ne laitetaan takaisin?" Haluanko? No, olis ihan kiva. Absurdi aamu.

12.11 klo 8:57
Ja tajusin muuten juuri nyt, että nää alkaa kaivamaan takapihaa, jonka poikki menee nettipiuha! Kohta katkee nettiyhteys.

12.11 klo 9:05
On-line -raportti jatkuu: istun keittiön pöydän ääressä ja seuraan suu auki, mitä ympärilläni tapahtuu. Vaatehuoneessa on remonttireiska poraamassa betoniporalla, talon alla on toinen heebo vetämässä jotain putkea, takapihalla juoksee 4-5 remonttireiskaa, jotka merkkaavat punaisella spraymaalilla pensaita ja kaivuukone on jo naapurin puolella takapihalla. Katolta on kuulunut myös jo kolinaa. Ja äsken remohnttireiska ryykäsi takaovelle, vetäsi sen auki ja karjaisi, että "onko se Otto siellä". No ei ole, vaan talon alla :-D

12.11 klo 9:05
Hei, tehtiin reikä sun vaatekaappiin, haittax se...

12.11 klo 15:40
Mitä sulla on vaatekaapissa? Mulla on tällainen putki. Ai missä se kaappi on? No en tiedä, katsoin huoneiston läpi, mutta ei näy. Lienee remonttireiskat ottanu mukaansa. Toivottavasti joskus tuovat takaisin ;)

Kommentti kaverilta:
Onneks tuli vaatekaappiin eikä makkarin nurkkaan :-o

12.11 klo 16:12
Sanoin kyllä remonttireiskalle että jos laittaa keskelle lattiaa, niin voisi käyttää tankotanssissa. Ei laittanut. Huumorintajuton.

13.11 klo 22:40 
Kotiintulo ja inventaario:
+ vaatekaappi on tuotu takaisin
- ovet ja hyllyt on asentamatta
- kaapin syvyys on kaventunut
+ kaappiin on tuotu uudet hyllyt uudella syvyydellä
- entisen kaapin kenkälaatikot ei enää mahdu uuteen syvyyteen
+ postissa oli kutsu itsenäisyyspäivän vastaanotolle
- kutsujana _ei_ ollut tasavallan presidentti
Ja pisteenä i päällä:
- netti on poikki (yllättikö jotakin tämä tieto?)

Kommentti kaverilta:
Mikä ei tapa, se vahvistaa.

13.11 klo 22:56
Joo, mä oon jo tosi vahva ihminen.

14.11 klo 8:13
"Huomenta, olisittekohan eilen katkaisseet jonkun piuhan kaivinkoneella, kun netti ei toimi?" "Eeeeeiiiiii.... Tai no eilen kaivettiin ylös yksi vanha Soneran kaapeli. Siis katsottiin papereista, että se ei enää ole käytössä". Päiväni murmelina. 

17.11 klo 8:51
Tällainen tää mun takapihani nyt on. Kaikki lähti, kaksi omenapuuta, kirsikkapuu, luumupuu, juhannusruusu ja mustikkapensaat. Naapurilla lähti iso pihlaja, tosin oli tietoinen asiasta ja antanut myös luvan. Saas nähdä mihin kohtiin kasvit palautetaan ja kenen pihalle. Ja moniko niistä lähtee uudelleen kasvamaan. Ai niin, ja nettipiuha on edelleen poikki mutta nyt jo tiedetään missä kohtaa ja korjaajan pitäisi tulla tänään. Katolla kolisee, kun reiskat vetävät jotain piuhoja. Loppupäätelmä: jos edes jotain haluan tänään tehdä, niin parasta lähteä tästä kämpästä muualle. Parasta tehdä illalla uusi inventaario.

18.11 klo 8:45
Tällainen tilanne päällä tällä hetkellä. Kuvasta ei täysin saa selvyyttä mittasuhteista, mutta kaivuu on koko takapihan poikki ja 1,8 metrin syvyydeltä. Kaivavat parasta aikaa naapurin kohdalta talon alle putken paikkaa, minun kohdalta sitä putkea tule (joka toinen asunto).

18.11 klo 8:46
Ai niin: eilen oli netti lähtenyt toimimaan (rasti seinään!). Ja remonttireiskat kertoivat eilen, että neljä tyyppiä neljällä eri autolla oli sitä nettipiuhaa korjaamassa; oli ollut kuulemma aika pitkä projekti...  

20.11 klo 8:19
Ovikello soi klo 7.05. Remonttireiska: "Huomenta, herätinkö? Älä käytä wc:tä nyt. Kiinnitämme putkea uuteen liittymään." Herättikö? Kyllä ja sikeästä unesta. Nyt hereillä ja mietin, että muistaakohan he käydä kertomassa kun sitä saa taas käyttää. 

20.11 klo 8:38
Ovikello soi 8.20, remonttireiska 2: "Pitäisi kytkeä keittiössä putkea." "Ok, ole hyvä." "En tainnut NYT herättää." Pilke silmäkulmassa. Oli näköjään sana kiertänyt jo, että pääsivät herättämään ekalla kerralla - ähäkutti! 

20.11 klo 9:11
Avaan olohuoneen TV:n ja katselen uutisia. Kuuluu napsahdus ja pikasulake hyppää pois päältä - Stubbin lause katkeaa keskeltä. Laitan sen päälle. Menee vähän aikaa, niin tapahtuu uudelleen. Käyn kysymässä asiaa takapihan remonttireiskoilta. Ihmettelivät tovin, mutta löysivät vian: olivat ottaneet virtaa takapihan pistorasiasta vialliseen rälläkkään, joka aiheutti virtapiikin. "Olipa hyvä, että huomasit - vaihdetaan rälläkkä toiseen". Mielellään, kiitos. 

20.11 klo 9:33
Remonttireiskan puhelin soi: "Moi. Olen tässä asunnossa kuusi. Otto? Pitäisi olla tuossa talon alla kutosen kohdalla. Jollei ole mennyt kahville"  

20.11 klo 9:40
"Sain nyt tämän keittiön altaan liitettyä, sitä saa nyt käyttää". Ok. Mites tuo wc, joko se on liitetty? "Ööö. En tiedä. Käympä kysymässä. Mutta voihan tuota keittiön allasta käyttää - ei siihen mitään kovin jäykkää voi laittaa". Mä niin repeilen täällä näiden tyyppien kanssa :-D

24.11 klo 9:00
Pimeää touhua takapihalla klo 7.15. Saas nähdä, missä kohdin on mikikän pensas ja kenen takapihalla.

Kommentti kaverilta: Tee nyt kerralla kaikki viikon FB-päivitykset...kyllä ne jonkin kaapelin sieltä löytävät. 
 
Ai damit! Pitänee päätellä tämä blogi tähän vielä kun on nettiyhteys päällä! 

Sata unelmaa

Juttelin ystävän kanssa, mitkä voisivat olla meidän elämän tavoitteita. Mitä haluaisimme tehdä tai tavoitella vielä elämämme aikana.

Sanoin, että en halua tehdä listaa, jota orjallisesti pitäisi noudattaa. Tai jos listan saisi joskus käytyä läpi, vaarana on se, ettei olisi enää tavoitteita tai unelmia. Lista pitää olla sellainen, että sitä voi täydentää koko ajan. Aina kun yhden tavoitteen saa maaliin, sen sijaan voi kirjata ylös uuden.

Lähivuosien unelmia voisi olla asiat, jotka liittyvät vaikka matkustamiseen:

” Haluan matkustaa junalla Moskovasta Venäjän Kaukoidän läpi Japaninmerelle.”

Kaikki unelmat eivät saa olla rahasta kiinni.

” Haluan jollain teolla pelastaa päivän kaaokselta. ”

Elämän loppuvaiheessa unelmat voisivat olla yksinkertaisia pieniä elämän iloja.

” Näen sen päivän, kun hoitaja vaihtaisi vaippani kolme kertaa päivässä yhden sijaan ”.

Tai jos oikein hurjaksi alan:

” Karkaan hoitajilta ja käyn naku-uinnilla läheisessä lammessa. Hukkumatta. ”

En tiedä, aionko listan oikeasti kirjoittaa. Mutta on ihan hauska leikitellä idealla. Ja vaikka kirjoittaisinkin, se tuskin on julkinen lista...

Missä sää oot?

Missä sää oot? Mä oon Etelä-Afrikassa.

Messenger:

- Ootko jo [Jyväskylän] keskustassa?

- Just tulin parkkihalliin.

Kohtaaminen:

- Siis mihin parkkihalliin veit auton?

- Tuohon ihan viereen?

- Aika pitkä kävelymatka?

- Öööö, siis...

- ...Pretoriasta, Etelä-Afrikasta :-D

Ei Messengerin paikkatieto heittänyt kuin 14 903 kilometriä. Olisiko pitänyt sopia tapaaminen siihen puoleen väliin? Vaikka Barcelonaan La Ramblalle? Una cerveza, por favor. Grande.

Hyvät lukijat, tätä blogia ei suositella lentopelkoisille

Normimeininkiä lentokoneessa.

"Hyvät matkustajat, kapteeninne tässä, joudumme sammuttamaan virrat pieneksi ajaksi teknisten ongelmien vuoksi. Sen aikana on hieman pimeämpää ja lämpötila voi nousta ilmastoinnin sulkeutuessa. Kiitos ymmärtäväisyydestänne."

Koska kuulutus tuli ennen lentoa turvallisesti maan kamaralla, se aiheutti vain hilpeyttä. Varsinkin, kun matkustajat keksivät samalla pimentää tilan kokonaan pimennysverhoilla ja suunnittelivat kutitusoperaatioita kanssamatkustajille.

Siitä se idea sitten lähti. Mitä kuulutuksia ei välttämättä haluaisi kuulla lentomatkan aluksi tai varsinkaan lennon aikana? Ainakin nämä heitettiin ilmaan:

• Hyvät matkustajat, kiinnittää istuinvyönne mäkistartin ajaksi.
  
  
• Hyvät matkustajat, päätimme tehdä pienen gallupin: haittaako teitä, jos yksi varoitusvalo palaa ohjauspaneelissa emmekä löydä manuaalista sen tarkoitusta?
  
  
• Hyvät matkustajat, odottakaa hetken, niin buuttamme koneen. Sen aikana korkeus voi väliaikaisesti pudota. Istuimen selkänojan on oltava pystyasennossa ja pöydän lukittuna yläasennossa laskun aikana. Kiitos.
  
  
• Hyvät matkustajat, valitettavasti kapteeninne myöhästyi koneesta, mutta onneksi saimme samalla mahdollisuuden kokeilla uutta automaattipilottia. Nauttikaa lennostanne.
  

Ihme, että pääsimme perille ilman hermoromahduksia.

Opettavainen auto

Opetellaan yhdessä: SU-MU-VA-LO

Ensimmäinen autoni oli hyvä hinta-laatu -suhteeltaan. Eli käytännössä hinta oli niin pieni, ettei laatuakaan voinut vaatia. Mutta hyvin opettavainen auto se oli.

Auto opetti minulle ennakoimista. Kun bensamittari näyttää vielä 10 litraa, niin käytännössä ajetaan jo huuruilla. Tämän opetuksen auto antoi minulle kesken Vaajakosken moottoritien.

Auto opetti minulle myös paineensietokykyä ja kärsivällisyyttä. Esimerkiksi starttauksen oli parasta onnistua ensimmäisellä kerralla (=paineensietokyky). Muuten jouduit odottamaan sytytystulppien kuivumista, ennen kuin auto suostui seuraavan kerran käynnistymään (=kärsivällisyys).

Auto opetti minulle aistien käyttöä. Kun auton sisällä haisee mädäntynyt kananmuna ja konepellin alta tupruttaa savua, tulikuumaan akkuun ei kannata koskea. Tai että kun pakoputki katkeaa kesken ajomatkan ja joudut ajamaan pari sataa kilometriä korjaamolle, auton ääni koskee korviin.

Auto opetti nopeaa reagointia. Kun kaupan pihalla huomaan auton renkaan olevan puolillaan, on mahdollista ajaa tuhatta ja sataa korjaamolle ennen kuin se on täysin tyhjä.

Auto opetti minulle myös vahingoniloa. Kun kaupan pihalla, taas kerran sytytystulppien kastuttua yritin startata autoa, kaikentietävä mies tuli opettamaan avuttomalle naishenkilölle kuinka auto startataan. Eipäs opettanutkaan. Ähäkutti. Ei hänkään saanut sitä käyntiin.

Tällä hetkellä on menossa auto numero 3. Se on ollut herrasmies ja jättänyt opetukset vähemmälle. Mutta edellisten autojen opetukset on vielä mielessä. Auton madaltunut ääni ennakoi sitä, että pakoputki on vaihdettava lähiaikoina. Korvani aistivat eilen ylimääräistä auton kolinaa ja siitä päättelin, että on reagoitava nopeasti. Huoltomies kokee varmaan vahingoniloa, kun laskee kustannusarviota. Tuleva lasku varmasti koettelee paineensietokykyäni ja autoton arki kärsivällisyyttäni.

Mutta näistäkin selvitään. Niin kuin aina.

Mihin hävisivät rämisevät bussit?

Katutaidetta.

Dösä on myöhässä, eiku nysse tulee.

Bussit ovat kuuluneet olennaisena osana arkipäivääni vuosien saatossa. Aloitin säännöllisemmän bussielämäni kolmannella luokalla, kun kuljin pari kertaa viikossa bussilla n. 15 km matkan piano- tai teoriatunneille. Ylä-asteen ja lukion olinkin jo ”hevijuuseri”, eli bussilla kouluun ja kotiin - joka arkipäivä - satoi, paistoi tai pakkasti. Kun satoi, ikkunat oli huurussa. Kun paistoi, niin hiki virtasi. Kun pakkasti, niin persus jäätyi penkkiin kiinni. Kaikkia kokemuksia yhdisti rämisevä ääni ja auton kitinä.

Kun muutin opintojen perässä pois kotoa, kuvioon tuli viikonloppukäynnit kotikonnuilla ja pitkän matkan pikavuorot. Joskus kuljettiin koiran kanssa, joskus mukana oli kassikaupalla pyykkiä kotiin vietäväksi. Bussimatkoissa riitti haastetta, niin aikataulujen kun kantamuksienkin kanssa. Ja bussit rämisivät aina vaan.

Työelämään siirtyessä käytin paljon Jyväskylän paikallisbusseja työmatkoihin. Aikataulut ja bussien numerot tulivat tutuiksi. Ja se räminä.

AimoBussilla isolle kirkolle.

Kun muutin Vaajakoskelle, bussielämä jäi taakse. Meni yli kymmenen vuotta ja bussimatkat pystyi laskemaan kahden käden sormilla.

Tein tänään rengasmatkan Helsinkiin. Vähän niin kuin nostalgiamatka bussimaailmaan. Menin omalla autolla Vaajakosken keskustaan ja hyppäsin AimoBussin kyytiin (tilausliikenne A. Kainulainen, 15e). Nettilipun näytin kännykän ruudulta. Kuljettaja pysyi loistavasti aikataulussaan ja palvelu oli kaikin puolin ystävällistä. Uusi auto, ei räminää, ei kitinää. Ja mikä parasta, pääsin tukemaan keskisuomalaista yrittäjyyttä.

Päivän työrupeaman jälkeen katsoin netistä bussien aikataulut ja ostin nettikaupasta lipun OnniBussiin (16e) ja kävelin vain pikkuparlamentin kohdilta tien toiselle puolelle bussipysäkille. Ja taas sain ystävällistä ja miellyttävää palvelua. Autossa oli ilmainen WiFi ja penkkien alla pistorasiat iVehkeille. Aikataulussa pysyttiin hienosti ja edelleen se räminä puuttui.

OnniBussin valot. Tai ufot
Kuokkalan sillan päällä. Jompi kumpi.

OnniBussi vei Jyväskylän keskustaan ja hyppäsin siitä vielä Jyväskylän liikenteen bussiin Vaajakoskelle. Siinä vaiheessa jo viimeistään odotin edes pientä räminää ja tuttua fiilistä. Mitä vielä. Vihreä linkki ei pitänyt ylimääräistä ääntä ja vei perille sujuvasti (3,30e).

Tähän on tultu. Mikään ei ole entisellään, räminäkin puuttui.

Kun hyppäsin omaan autoon, kuulin kurvissa tutun kolahduksen. Niin ne pallonivelet, ne pitää vaihtaa ihan kohta. Jotain tuttua äänimaailmaa tälle päivälle.

Määränpää ei ole tärkeä

Auton kuljettaja ei syyllistynyt
liikenteen vaarantamiseen
kuvan ottamishetkellä.

Nautin pitkistä ajomatkoista, joko yksin tai hyvässä seurassa.

Yksin ajaessa mieli lepää ja ajatukset harhailee. Usein moni ongelmallinen kohta ratkeaa, kun maisemat vilistää ohi ja aivot saa prosessoida asioita omaan tahtiinsa. Hands Free korvassa on aikaa lörpötellä niitä näitä tai jos kyydissä on joku, niin matka sujuu nopeasti.

Muutaman kerran - kuten tänään - ei halunnut päästä vielä perille, vaan jatkaa matkaa. Kävin kaupassa ja kodin risteyksessä radiosta tuli sen verran hauskaa ohjelmaa, että halusin kuunnella sen loppuun. Päätin siis ajaa pienen kiertoajelun Toivakkaan ja takaisin, että kuulisin miten Radio Cityn kertomus päättyi. Itse aihe ei ollut olennainen, vaan se, että halusin ottaa aikaa vain itselle.

Radio City (ent. Radio Jyväskylä) on yleensä aina päällä autossa ja monet kerrat olen nauranut erityisesti kyseisen kanavan huonoille vitseille. Ilman heitä en esimerkiksi tietäisi, millainen on oikeasti "sää kuin morsian" (kuuma, kostea ja salamoi). Ja musiikkikin on juuri minun makuun. Muutamaankin otteeseen on nuppi kääntynyt kaakkoon, kun kajareista on lähtenyt soljumaan tuttu sulosointu: "We're all living in a Amerika. Amerika. Amerika ist wunderbar".

Määränpää ei ole aina tärkeä, vaan itse matka. Niin kuin elämässä yleensä.

ps. Nyt varmaan muutamat viherystäväni ottavat kuitenkin hernettä nenään luonnon tuhoamisesta saastuttavan auton johdosta. Heille aion joskus näyttää vastineeksi ala-asteella piirtämäni kuvan aiheeesta "vaalijuliste" :-D ...

Talkoolainen on oma lajinsa

"Tää on sit sun tonttis, et oo siellä
sit vaan kunnes toisin sanotaan..."

Viikko talkootyötä MM-ralleissa takana. Sitä miettii jalat kipeinä, että kuinka tyhmä ihmisen pitää olla, että tekee tätä vuosi toisensa jälkeen. Olen vähitellen päätymässä lopputulemaan, että talkootyöläinen on oma lajinsa.

Koska ensi vuonna kuitenkin taas on unohtanut sen, miksi tähän hommaan lähtee mukaan, kirjoitan faktamuistion. Kun vaan muistaisin lukea tämän ensi vuonna ennen MM-ralleja. Se menee jotenkin näin...

...kranttu ei pärjää

Liialliset rajaehdot tekevät työstä monitavoiteoptimointitehtävän. Kontti-Keijon tippaleipäaivot venyvät pitkälle, mutta ei mahdottomiin. Joku haluaa istumaan, joku haluaa kiertää kuin sähköjänis. Joku haluaa päteä. joku päästä helpolla. Kaikki nämä ”jotkut” kun laittaa samaan booliin, niin siitähän keitto syntyy.

Helpointa on asennoitua joustavasti: menen sinne, mihin tarvitsee. Silloin kaikki pääsee lähemmäs sitä paikkaa, minkä ansaitsee.

...tylsistymisen välttely ja kitutunti

Monta kertaa työtehtävä on todella tylsä. Joudut istumaan juuri siellä

Joskus tapahtuu, joskus ei. Useimmiten ei.

ovella, missä ei tapahdu mitään. Aika vääristyy, kupla nousee otsaan, tauottaja ei ehdi käydä luonasi. Parasta on keksiä erilaisia viihdykkeitä itselleen.

Jos tilanne antaa periksi, ristikkolehti tai Facebook on hyvä. Jos on näytettävä nohevalta, niin esimerkiksi pieni aivojumppa tekee tehtävänsä. Tyyliin: ”jos hotellissa on 5 kerrosta ja kerroksessa on 14 huonetta, millä todennäköisyydellä suljettujen ikkunaverhojen takana harrastetaan säädyttömyyttä”. Tai kysy vastaantulijalta, että mitä tarkoittaa ”Puijo”. Sitä ne ei kuitenkaan tiedä.

Kitutunti on pahin. Tiedät, että periaatteessa pitäisi päästä pois, mutta et voi olla varma, onko seuraavan vuoron talkoolainen tullut paikalle. Aika vääristyy. Minuutti tuntuu viideltä, kymmenen ikuisuudelta. Jalat huutaa hoosiannaa ja yrität löytää sen viimeisen tahdonvoiman, millä siirrät kivun tunteen kroppasi ulkopuolelle.

Mutta muista myös se tunne, kun pääset vihdoin ja viimein taukotuvalle juomaan kupin kahvia. Se muuten maistuu yllättävän hyvältä, suorastaan palkitsevalta.

...huono huumori ja avautumisen vapauttava endorfiini

Hetki kontrollia kaiken keskellä.

Huono huumori kukkii ja paremmin pärjää, jos itse menee vain mukana. Ei tarvitse keksiä mitään älykästä; mitä alatyylisempi, sen parempi.

Avautuminen myös helpottaa, mutta se on tulee tehdä nurkan takana ilman ylimääräisiä kuuntelevia korvia. Kun vanne oikein kiristää päätä, se ei saa näkyä. Kun pää on räjähtämässä, pidä terapiaistunto pienessä porukassa tupakkapaikalla. Kun asiat on laitettu oikeisiin mittasuhteisiin, on taas mahdollista hymyillä.

...hallittu kaaos

Talkoolainen on paikalla vapaaehtoisesti. Joidenkin mielestä se tarkoittaa sitä, että paikalla ollaan vaan, jos huvittaa. Kun ei makseta, niin miksi sitä pingottaa?

Haastavinta ovat henkilöt, joiden tapana on jättää ilmoittamatta jos ei pääse paikalle. Tai ne talipäät, jotka lähtevät passipaikalta kesken kaiken ilmoittamatta minnekään. Viime hetken peruutukset sekoittavat erityisesti vahdinvaihtoa. Kun se 12 tuntia passipaikalla ollut huutelee ärtyneenä kupla otsassa radiopuhelimeen, että nyt tarvitaan vaihtomiestä – vitsit on vähissä.

Vaikka vahdinvaihto näyttää kaaokselta ja työtehtävien määräytyminen satunnaisgeneraattorilta, niin keskimäärin lopputulema on hyvä. Tarvitaan joustoa ja kärsivällisyyttä; huumorikin auttaa.

...levottomat jalat ja rusketusraidat

Missä sul on rusketusraidat...?

Talkootyö sujuu kuin karaokessa, jossa vaihtoehtoina on mm.: ”levottomat jalat” ja ”näytä mulle missä sul on rusketusraidat”, …

Talkoovarusteet pitää muistaa tehtävien mukaan. Sateella sateenvarjo, aurinkoisella aurinkovoide, kylmällä ilmalla... No ymmärrätte mitä tarkoitan. Toisaalta ihan sama, millaiset ne kengät on – jossain vaiheessa jalkansa saa kipeiksi. Viimeistään illalla nukkumaan mennessä huomaa, että nukahtaminen on vaikeaa kun jalat muistuttavat olemassaolostaan.

Näin aurinkoisella kelillä saa rusketusraitoja mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Siinä vaiheessa kun tissit ovat palaneet tai selässä varoituskolmio, muistaa miksi aurinkorasvan laittoi reppuun mukaan.

...ota vastaan, mitä annetaan.

Jos RedBull-tyttö tuo energiajuoman, ota se vastaan vaikka et siitä pitäisi. Jos konsultti tuo epämääräistä jugurttijuomaa, ota vastaan. Vaikka et sitä itse syökään, niin voi olla että joku muu talkoolainen olisi siitä kiitollinen. Tee se toinen onnelliseksi.

Hyvin naamioitu taukotupa
satamassa, saa kahvia jos löytää,,,

Erityisesti ota vastaan tauottaja aina kun se tulee paikalle. Mene tauolle. Juo kuppi kahvia tai käy tupakalla. Tai heitä sitä huonoa läppää vähän aikaa taukotuvalla. Sitä ei voi tietää, koska seuraava mahdollisuus annetaan.

...oranssi on uusi musta

Oranssi on uusi musta; se on yllättävän haluttu väri. Esimiesvastuuta ei voi yleensä ottaa, se annetaan jos on sen arvoinen. Joidenkin ego ei vaan kestä toisen käskytystä, varsinkin jos esimiehenä sattuu olemaan vahvatahtoinen nainen. Munamiehen sanat: ”pieni muna, iso sielu” kääntyy talkootyössä muotoon: ”iso ego, pieni muna”.

Hankalia on myös ne ihmiset, jotka haluavat tehdä itsestään elämää tärkeämmän. Pätevä ja pätijä on kaksi eri henkilöä. Päteminen on pieniin yksityiskohtiin puuttumista tai toisten asioihin sotkeutumista. Pätevä on se, joka hoitaa tilanteen vähin äänin ja huomaamattomasti.

Minä ainakin toivon, että esimiehinä on jatkossakin vain päteviä henkilöitä. Pätijät voivat jäädä suosista kotiin.

...kiitos ja anteeksi

Monesti unohtuu sanoa se pieni sana ”kiitos” tai unohtuu hymy, kun yrittää pärjätä tiukassa tilanteessa. Joskus tilanteet vaativat tiukkaa sanansäilää ja jopa käskytystä. Jos tämä ottaa päähän, laske vähintään kahteenkymmeneen. Ja mieti, että käskyn antajalla ei ole yhtään sen helpompaa. Hän vaan unohti sanoa kiitos ja anteeksi.

Anna kettukarkki. Tuo suklaalevy. Hymyile. Ja muistuta itsellesi mieleen, että olemme kaikki täällä vapaaehtoisesti talkoissa; myös se toinen osapuoli.