Eksä tiedä kuka mää (luulen) olevani?

JV-tehtävissä voi seurata keikan lähietäisyydeltä,
kunhan osaa väistellä lentävää mikrofonia.

On virkistävää olla joskus tilanteessa, jossa kukaan ei tunne sinua. Keskustelunaiheet voi rönsyillä aiheesta kukkaruukkuun. Ei tarvitse puhua työasioista tai jokapäiväisistä harrastuksista, jollei halua itse ottaa asiaa esille. Illanistujaisissa tilanne korostuu parhaimmillaan. Tai pahimmillaan. Esimerkiksi lääkäri harvoin pääsee vapautumaan roolistaan, koska viimeistään loppuillasta keskustelunaiheet siirtyvät peräpukamiin.

Sama toimii toisinpäin. Jos on paljon sydämellä, on helpottavaa puhua jollekin täysin tuntemattomalle ja purkaa tuntoja. Festarit ja muut tapahtumat ovatkin terapiaistuntoja parhaimmillaan. Tai pahimmillaan, miten tämänkin nyt ottaa. Promillemäärän noustessa avautumisen määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Siis tyyliin:

0-1 promillea: haukutaan poliitikot
1-3 promillea: haukutaan lisäksi vaimo / mies / työnantaja / työkaverit ...
3- promillea: edellisten lisäksi kerrotaan seksiongelmat; kun ei nouse, ei tule, ei saa jne

JV -tehtävissä onnistun usein olemaan terapeutti ihan pyytämättä ja yllättäen. En tiedä, onko tämä yleinen tapa, vai olenko vain minä sellainen, jolle on helppo käydä avautumassa erinäisistä maailman epäkohdista. Vaikka vastapuoli ei tunne minua, niin henkilö, josta kyseinen henkilö avautuu voi olla tuttuni. Näitä tilanteita on tullut eteen yllättävän paljon. On siinä välillä pokassa pitämistä.

Jotkut ihmiset on ihan hassuja, kun pääsevät avautumisen makuun. Niin kuin "eksää tiedä kuka mää oon"-tyypit. Joita en yleensä tunne tai ei edes ole tarpeen tuntea. Ei kaikki ovet avaudu tai ohituskaistat nopeudu, jos tuntee paikallisen julkkiksen. Tai luulee itse olevansa sellainen.

Erikseen tietysti on ne, jotka oikeasti olisi hyvä tuntea. Esimerkiksi illan esiintyjä, ettei tule estettyä hänen pääsyään lavalle. Tai rallikuskit, joiden oikeasti pitäisi päästä median tentattavaksi, eikä pysäyttää portille. Onhan näitäkin tullut eteen. Noloja tilanteita, mutta onneksi näistä mennään eteenpäin huumorilla.

Aion edelleenkin käydä vapaaehtoisena JV-keikoilla, kun vaan ehdin; stressiä näistä en ota. Esimerkiksi seuraavan kerran MM-ralleissa Paviljongissa viikon päästä. Ja kyllä minulle saa tulla edelleen avautumaan. Kuuntelen sujuvasti, vaikka mielessäni voi pyöriä sanat: ”Kuka tuo tyyppi mahtaa olla...?”