Kirje minulle

Siivosin varastoa, joka on ollut lähestulkoon koskematta siitä lähtien, kun olen muuttanut pois kotoa. Otin mukaan pari laatikollista kirjeitä ja vanhoja papereita, joita olen käynyt läpi pari iltaa.

Mukana oli päiväkirjoja, ystäväkirjoja, kirjeitä, kortteja, piirrustuksia, lehtileikkeitä ja valokuvia. Kortteja ja kirjeitä oli aina ala-asteelta lukioaikoihin. Ajankuva huokuu kirjeistä läpi.

Päiväkirjat oli ylä-aste ja lukioajoista. Ne oli enimmäkseen arjen kuvausta, kouluasioita, kohtaamisia ja tulevaisuuden pohdintaa. Ei mitään isoja paljastuksia. Ihastumisia, pieniä rakkauskirjeitä, ihannemiehen kuvailua. Kevyttä Harlekiini-kamaa. Ei mitään rouheeta meininkiä.

Kävin materiaalin läpi ja ihmettelin sitä valtavaa ihmismäärää, johon olen saanut tutustua jo ennen täysi-ikäisyyttä. Muutamat ihmiset olin unohtanut jo kokonaan ja tuli tunne, kuin olisi tavannut vanhoja tuttuja pitkästä aikaa.

Erityisen tarkkaan luin jo edesmenneen ystäväni kirjeitä ja kortteja. Etsin vastauksia mietteisiin, jotka vaivaa edelleen. Vastauksia en saanut, mutta tuli hyvä olo lukea hänen pirteitä kirjoituksiaan.

Kirje minulle.

Eräs avaamaton kirjekuori odotti pinossa. Yllätin itseni. Täysin. Luin tervehdyksen itseltäni 23 vuoden takaa. Mukana oli viisi kirjettä. Ensimmäinen kirje alkoi sanoilla: "On kyllä hieno kuvitella lukevansa näitä kirjeitä joskus." Kirje on päivätty 18.10.1991.

Mitä siis kirjoitin itselleni? Kirjeiden sisältö ei ole mitään ihmeellistä luettavaa. Pohdin abivuonna tulevaisuutta ja sitä, mihin haen opiskelemaan ja mitä haluan tehdä isona. Mahtoi olla tylsä päivä, kun nuo olen kirjoittanut.